Vancouverin kisat olivat monessakin mielessä mielenkiintoista seurattavaa. Matkaan lähdettiin suurin odotuksin, mutta kisojen kuluessa rimaa tiputettiin selvästi. Lopulta oltiin melkeinpä ekstaasissa siitä, että perinteisissä lajeissa saatiin muutama pronssi.
Tällä kaikella on jotain yhteistä suomalaisten seurakuntien ja niiden raamatullisen mission kanssa. Alussa ollaan innostuneita, koska pellot ovat täynnä kypsynyttä viljaa: mahdollisuuksia on vaikka mihin. Kun sitten pitäisi ryhtyä sadonkorjuuseen, niin tulos on surkea. Osa korjaajista tyytyy siihen, että pelto on jo "oma" - ja jättää viljan mätänemään. Loput puolestaan pitävät riittävänä menestyksenä sitä, että vuodessa saadaan muutamia tähkiä talteen.
Jossain toisessa organisaatiossa olisi edessä johtajien ja menetelmien vaihto, mutta seurakunnissa osataan tyytyä siihen, että mikään ei muutu. Tärkeintä on mukava kisamatka yhdessä muiden kanssa; mitalit ovat sivuseikka.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti