Hae tästä blogista

tiistai 23. helmikuuta 2010

Vanha vaiva

Vanhassa testamentissa Jumalan kansalla oli missio: sen tuli toimia valona kansoille ja sen kautta kaikkien kansojen oli määrä tulla siunatuiksi. Daavidin ja Salomon kulta-ajan jälkeen tämä valo ei liiemmälti kansoille loistellut, vaan kansan keskuudessa vallinneen synnin ja tottelemattomuuden myötä suhtautuminen ulkopuolisiin oli lähinnä eristäytymistä ja/tai vihanpitoa. Kiitos Jeesuksen, juutalaisia ja pakanoita erottava muuri kuitenkin murtui ja nyt valo pääsee jälleen loistamaan kaikille kansoille.

Tai ainakin teoriassa. Jumalan kansaa nimittäin usein vaivaa tuo sama ongelma, josta Israelkin Vt:ssa kärsi. Synti ja tottelemattomuus tukahduttavat kovin helposti sen mission, joka seurakunnalla tänä päivänä on. Niinpä mekin käperrymme mielellämme omiin ghettoihimme, joista käsin paheksumme "pakanoita" ja maailman meininkiä - sen sijaan että rohkeasti menisimme ihmisten keskelle ja kertoisimme heille totuuden Jumalasta ja siitä, mitä hän on Jeesuksessa meidän edestämme tehnyt.

Ei kommentteja :