Kovaa maaperää?

Suomi on mielenkiintoinen maa. Virallisesti yli 80% kansasta on kristittyjä, vaikka eri tutkimusten mukaan korkeintaan 10% kansasta on kristillisessä uskossa. Kirkon jäsenkadon myötä onkin houkuttelevaa todeta, että maaperän täytyy olla aika kovaa, kun ei hyvien uutisten siemen edes suomalaisen kulttuurikristillisyyden pehmittämässä ympäristössä siihen uppoa.

Kovan maaperän teesi on houkutteleva, mutta ei riitä yksin selittämään heikon sadon määrää. Tutkimusten mukaan ongelmaa onkin myös kylvöpuolella. Uskosta osaton suomalainen nimittäin keskustelee uskonasioista jonkun uskovan kanssa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, eli suomalainen uskova kertoo uskostaan noin kerran vuodessa.

Jos maanviljelijä kylväisi vain yhden siemenen kerran vuodessa ja sitten syyttäisi huonosta sadosta kovaa maaperää, häntä pidettäisiin idioottina. Miksi me uskovat kuvittelemme, että samat kylvämisen ja sadonkorjuun välisit lainalaisuudet eivät pätisi myös hengellisellä puolella?

Mitä kylvät, sitä myös niität

Luterilaisessa kirkossa pyörät pyörivät niin kauan kuin kirkollisveron maksajia riittää, eikä seurakuntalaisten osallistuminen vaikkapa jumalanpalvelustoimintaan ole ydinkysymys. Useimmilla muilla maamme kirkoilla on kuitenkin sellainen ongelma, että seurakunnissa löytyy yllin kyllin tekemistä, vaan ei välttämättä riittävästi tekijöitä. Penkkipotaatteja kyllä riittää, mutta heitä ei saada aktivoitua.

Yksi syy tähän tilanteeseen on se, että uusia uskovia kohdellaan tarpeettoman pitkään kuin vastasyntyneitä vauvoja, eikä heitä päästetä tai rohkaista tositoimiin. Totuus kuitenkin on, että suurin osa uskovista kykenee paljon enempään ja paljon aikaisemmin kuin mitä seurakuntien johtajat uskovat. Jos siis ihmisille alusta asti uskotellaan, että he eivät saa eivätkä osaa, niin ei pidä ihmetellä, jos jossain vaiheessa heitä ei enää myöskään kiinnosta.

Markkinarako

Pääsiäissunnuntain pääuutislähetys muistutti jälleen siitä todellisuudesta, jossa täällä Suomessa elämme: yli neljästä miljoonasta suomalaisesta vain n. 85000 henkeä käy kirkon päätilaisuudessa eli sunnuntain jumalanpalveluksessa. Ev.lut. kirkko on siis kuin iso firma, jonka asiakaskunnasta vain 2% on kiinnostunut sen päätuotteesta. Ainoana erona on se, että sekulaarilla puolella tällaisen firman johto olisi vaihdettu jo aikoja sitten.

Hengellisyys ja henkisyys sen sijaan voivat Suomessa hyvin. Kirkon monopoliaseman murtuessa ja markkinoiden pikkuhiljaa vapautuessa olisikin nyt tilaa pienemmille yrittäjille ja hieman toisenlaisille tuotteille. Erityisesti alkuperäisen, aikoinaan huippusuositun konseptin mukaan suunniteltujen tuotteiden luulisi kiinnostavan vielä nykyäänkin, kunhan vain kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan. Nyt tarvitaan hengellistä verkostomarkkinointia ja apostolisia tupperware-kutsuja.