Usein viimeisenä - vaan ei aina vähäisempänä - perusteluna olla pyrkimättä kohti uusitestamentallista seurakuntamallia on se, että "Herra toimii perinteistenkin seurakuntien kautta". Tämä on aivan totta, eli Jumalan siunaus ei (ikävä kyllä - ja onneksi) ole rajattu meidän oikeaan teologiaamme tai oikeaan käytäntöömme. Vanha testamentti on täynnä esimerkkejä tästä meille ihmisille vaikeasti ymmärrettävästä periaatteesta.
Toisaalta tulee mieleen, että jos Jumalan siunaus tai toiminta jossain kontekstissa automaattisesti legitimoisi ko. toiminnan, maailmassa olisi tänään vain yksi kristillinen kirkkokunta. Loput kun ovat yleensä syntyneet siksi, että jokainen uusi pulju ajattelee toimivansa oikein jossain sellaisessa asiassa, missä muut toimivat väärin - vaikka näiden muiden keskellä kuinka olisi havaittavissa elävää uskoa ja Jumalan siunausta. Joku voisi lisäksi jopa ajatella, että isän horjumaton rakkaus huonoilla teillä olevaa lastaan kohtaan ei mitenkään oikeuta tämän huonoa käytöstä, vaan pikemmin kutsuu häntä muuttamaan tapojaan. Ennen kuin on liian myöhäistä.
