Hae tästä blogista

torstai 3. kesäkuuta 2010

Siunattu kriisi

Eräs vuosikymmenet Suomea kiertänyt kristillisen palvelutyön tekijä totesi taannoin, että suomalainen aikuinen tulee uskoon vain kriisin kautta. Tilanne ei ole juurikaan muuttunut 2000 vuodessa, sillä jo Jeesuksen aikana hyvät uutiset rakastavasta ja armollisesta Jumalasta kelpasivat vain niille, jotka olivat syvästi tietoisia omista puutteistaan ja epäonnistumisistaan. Sen sijaan uskonnolliset ihmiset mieluummin naulasivat Jeesuksen ristille kuin antoivat hänen kritisoida heidän valheellista minä- ja jumalakuvaansa.

Hyvien uutisten siementä kylväneet tietävät, että kova ja itseriittoinen maaperä tuottaa aika huonoa satoa, toisin kuin jo itsessään runsaasti lannoitetta sisältävä maaperä. Siinä missä Matti ja Maija Siivosyntinen eivät yleensä usko olevansa Jumalan mustalla listalla, Mikko ja Minna Suurisyntinen tietävät sen todeksi omalla kohdallaan ja siksi herkemmin myös tarrautuvat mahdollisuuteen päästä siltä pois. Mutta Matin ja Maijan onneksi elämässä on myös kriisejä, joiden kautta voi löytää uuden tien, totuuden ja elämän. Muistetaan tämä samalla kun seurakuntina ja yksilöinä autamme Mattia ja Maijaa.

Ei kommentteja :