Vähintään yhdeksän kymmenestä ihmisestä tulee uskoon jonkun ystävän, sukulaisen, työkaverin tai jonkun muun henkilökohtaisen tuttavuuden myötä. Mistä siis johtuu, että seurakunnat toteuttavat edelleen evankeliointia mieluiten jonkun sellaisen kampanjan, tilaisuuden tai tapahtuman avulla, jossa uskosta osattomien toivotaan löytävän tiensä Jumalan luo heille tuntemattoman ihmisen kautta?
Kalevi Lehtinen muistuttaa usein, että Kristuksen kirkon tärkein evankeliointivoimavara ovat sen tavalliset jäsenet. Siksi seurakunnan toiminnan painopisteen pitäisi viihdyttämisen sijaan olla selkeämmin voimauttamisessa ja varustamisessa. Jeesuksen viimeinen käsky ei ollut "olkaa ja odottakaa", vaan "menkää ja tehkää". Tämä on tehtävä, jota ei ole tarkoitettu ulkoistettavaksi vieraileville evankelistoille, vaan se kuuluu kaikille Jeesuksen seuraajille.
2 kommenttia :
Jeesuksen viimeinen käsky ei ollut; Menkää kaikkeen maailmaan.....vaan: älkää lähtekö.....
Mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että vaikka käsky on voimassa sen toteuttamiselle on usein oma aikansa joka ei ole läheskään aina heti käskyn kuuluessa.
Lähtökäsky pitäisi useimmiten ymmärtää kehoitukseksi valmistautua Jumalan meille valitsemaan tehtävään joka toteutuu hänen määräämänä aikanaan.
Tästä on monta hyvää esimerkkiä Raamatussa, mutta mainitsen nyt vain Daavidin.
Hänet voideltiin nuorena poikana kuninkaaksi. Kuitenkaan hän ei alkanut vaatimaan kuninkuutta itselleen vaan odotti Jumalan valitsemaa aikaa. Hän ei ottanut kuninkuutta vastaan vaikka sitä tarjottiin kahteen kertaan antamalla Saul hänen käsiinsä. Niin, ja mitä sanoisinkaan Mooseksen kutsusta johdattaa Israel pois egyptistä.
Ha! Semanttisesti olet tavallaan oikeassa, jos huomioidaan Apostolien teot. (Jeesuksen "käsky" ei tosin siellä ole kieliopillisesti imperatiivissa/käskymuodossa, vaikka se suorana käskynä onkin suomennettu. Ja jos hiuksia halutaan vielä enemmän halkoa, niin eiköhän se viimeinen imperatiivi löydy sieltä Ilmestyskirjasta...)
Mutta siitä kuitenkin lienet samaa mieltä, että tuo tietylle ryhmälle annettu Pyhän Hengen vuodattamisen odottamiskäsky oli juuri siksi, että Jeesus jätti kaikille seuraajille tarkoitetun yleiskäskyn, joka astuu voimaan - ja on voimassa maailman loppuun asti - siinä vaiheessa kun tuo Jerusalemissa tapahtunut odottaminen päättyy. Siksi mielestäni on teologisesti (eikä vain morfologisesti) oikein puhua ns. lähetyskäskystä Jeesuksen viimeisenä käskynä.
Se, millainen itse kunkin "ministry" tai "päätehtävä" on, tai milloin siihen astutaan, on sitten eri asia. Kirjoitukseni ei käsitellyt tätä aihetta, vaan sen kärki kohdistui siihen, että jokainen meistä on kutsuttu olemaan Jeesuksen todistaja ja että tämä tehtävä on voimassa koko ajan kaikille uskoville, eikä suinkaan tarkoitettu vain vieraileville evankelistoille tms., kuten monien nykypäivän seurakuntien toimintatapa viestii, vaikka muuta saatetaankin kysyttäessä sanoa.
Kaikkiin palvelutehtäviin ei voi (eikä edes pidä!) lähteä saman tien, kun kuvittelee kuulevansa kutsun. Oman kutsuni kuulin 20 vuotta sitten, mutta en vielä ajattele olevani sitä toteuttamassa. Sen sijaan olen koko ajan aktiivisesti pyrkinyt valmistautumaan ja ottamaan askelia tuota tehtävää varten - samalla ymmärtäen että lopullinen ajoitus on Herrasta kiinni.
Lähetä kommentti