Hae tästä blogista

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kovaa maaperää?

Suomi on mielenkiintoinen maa. Virallisesti yli 80% kansasta on kristittyjä, vaikka eri tutkimusten mukaan korkeintaan 10% kansasta on kristillisessä uskossa. Kirkon jäsenkadon myötä onkin houkuttelevaa todeta, että maaperän täytyy olla aika kovaa, kun ei hyvien uutisten siemen edes suomalaisen kulttuurikristillisyyden pehmittämässä ympäristössä siihen uppoa.

Kovan maaperän teesi on houkutteleva, mutta ei riitä yksin selittämään heikon sadon määrää. Tutkimusten mukaan ongelmaa onkin myös kylvöpuolella. Uskosta osaton suomalainen nimittäin keskustelee uskonasioista jonkun uskovan kanssa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, eli suomalainen uskova kertoo uskostaan noin kerran vuodessa.

Jos maanviljelijä kylväisi vain yhden siemenen kerran vuodessa ja sitten syyttäisi huonosta sadosta kovaa maaperää, häntä pidettäisiin idioottina. Miksi me uskovat kuvittelemme, että samat kylvämisen ja sadonkorjuun välisit lainalaisuudet eivät pätisi myös hengellisellä puolella?

Ei kommentteja :