Raamatun mukaan muinaiselle Israelille oli annettu tehtäväksi olla valona kansoille, mutta Daavidin ja Salomon ajan lupaavasta alusta huolimatta se epäonnistui tehtävässään surkeasti. Jumalasta ja hänen hyvistä teoistaan kertomisen sijaan kansa piti saamansa valon itsellään ja tyytyi lähinnä kiroamaan ulkopuolisia. Muista kansoista erottavana tekijänä ei ollut pyhyys vaan kiinnipitäminen ulkoisista raja-aidoista, joiden kuviteltiin toimivan osoituksena erityisasemasta Jumalan silmissä.
Sen sijaan, että Jumalan kansa olisi ollut uskollinen tehtävälleen ja heijastanut Isänsä luonnetta, se muuttui ennen pitkää ympäröivien kansojen kaltaiseksi. Ne pilkkasivat Jumalaa siksi, että näkivät millaista elämää hänen kansansa vietti. Kansan pahimmat viholliset eivät kuitenkaan olleet ulkoisia tekijöitä, vaan ne nousivat kansan omista riveistä, johtaen sitä yhä kauemmaksi omasta kutsumuksestaan. Kun kansan oma Messias lopulta saapui, suurimman osan havaittiinkin olevan todellisen Jumalan kansan ulkopuolella.
Onneksi mitään vastaavaa ei voi Jumalan kansan kohdalla enää nykyään tapahtua - eihän?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti