Seurakunnan muotoa ja toimintaa koskevissa keskusteluissa olen havainnut mielenkiintoisen, toistuvan kuvion. Siinä päättely menee suunnilleen näin: (1) KOSKA Raamatussa ei ole löydettävissä yhtä selkeää mallia seurakunnasta, (2) NIIN 1500- (tai 1950-, 1990-, tms.) luvulta peräisin oleva, meidän seurakuntamme omaksuma malli on aivan yhtä raamatullinen, (3) JOTEN Raamatun mallin mukaista muotoa ja toimintaa tavoittelevat seurakunnat ovat vähintäänkin epäilyttäviä ja pahimmillaan epäraamatullisia.
Jos kohta 1 on totta (ja näin monet uskovat), niin silloin kohta 2 voisi joissain tapauksissa pitää paikkansa - fair enough. Sen sijaan kukaan ei vielä ole kyennyt selittämään, miten näistä päästään kohtaan 3. Tosiasia kuitenkin on, että itsensä Paavalin perustamia seurakuntia pidettäisiin tänä päivänä länsimaissa kummajaisina, joita ei "perinteisten" seurakuntien taholta välttämättä katsottaisi kovin hyvällä.
Liekö tässä yksi syy, miksi tänä päivänä usein Jeesus kiinnostaa mutta kirkko ei - tai päinvastoin?
2 kommenttia :
Olen törmännyt samaan ilmiöön.
Usein näissä asioissa vedotaan kulttuurisidonnaisuuteen. Niinpä esim. Kiinassa koti-srk:ksi järjestäytyminen on paljon luontevampaa kuin vaikkapa Suomessa.
Sitä paitsi, vainot pakottavat kristityt toimimaan koti-srk:n kaltaisena orgaanisena liikehdintänä, mutta kun olot vakiintuvat tai ovat jo vakaita, kuten Suomessa, on aivan perusteltua, että srk organisoituu. Harva kuitenkin tulee ajatelleeksi, että se on ollut yksi avain evankeliumin voittokulkuun Kiinassa.
Monien mielestä tällaiset srk:n muotoon liittyvät kysymykset eivät muutenkaan ole varsinaista evankeliumin kovaa ydintä ja Apostolien teossakin tällaiset jutut kerrotaan vain asiatapahtumina, jolloin Apt:n ohjeellisuus ja sitovuus koski vain tuota nimenomaista ajankohtaa. Ja koska srk oli vasta ottamassa muotoaan, Paavalinkin ohjeet saattoivat olla vain tilapäisiä, jolloin niistä ei voi tehdä mitään oppeja.
Em. ajatuksiin siis päädytään, kun asioita katsellaan pelkästään olemassaolevien rakenteiden näkökulmasta.
Oman kokemukseni mukaan seurakunnan rakenne on yksi niitä perittyjä, valmiiksi annettuja vakioita, joita perijät eivät normaalisti aseta kyseenalaiseksi. Jos Raamattua tutkitaan, niin olemassaolevat käytänteet ohjaavat tuota prosessia yleensä niin vahvasti, että tekstistä kyllä havaitaan kaikkia olemessaolevia rakenteita tukevat kohdat, mutta päinvastaisille kohdille löydetään tai keksitään sitten joku selitys, miksi ne eivät päde tai ole voimassa. Raamattu ei näin ollen koskaan pääse kritisoimaan olemassaolevia rakenteita, koska todistusaineistoksi hyväksytään vain ne kohdat, jotka eivät sitä kritisoi. Lopputulos on silloin siis välttämättä se, mistä alun perin lähdettiin liikkeellekin.
Yhtä ongelmallisena näen myös sen, että toisaalta asetetaan Uudessa testamentissa esiintyvät mallit valinnaiseksi, mutta samaan hengenvetoon pidetään kiinni siitä, että jossain muussa historian vaiheessa kehitetyt mallit ovat ehdottomia eikä niitä voi muuttaa tai niistä luopua. Mutta kuten tiedemiehetkin ovat osoittaneet, ihminen on olento joka tekee päätöksensä loppupelissä usein epäloogisesti ja tunteen pohjalta.
Lähetä kommentti