Joku viisas on joskus sanonut, että kirkko on ainoa organisaatio maailmassa, joka on olemassa vain niiden hyväksi, jotka eivät ole sen jäseniä. Tämä havainto ei ole tyhjentävä analyysi kristillisen kirkon olemuksesta, mutta osuu siitä huolimatta erään totuuden ytimeen: seurakuntien elämäntehtävänä on suuntautua ulospäin.
Käytännön tasolla eri seurakunnat toteuttavat tehtäväänsä eri tavoin. Varsinkin vanhemmilla seurakunnilla on muodon ja sisällön suhteen ongelma, jota voitaisiin verrata vanhan, fraktuuralla kirjoitetun Raamatun tarjoamiseen ulkopuolisille:
Jotkut seurakunnat ajattelevat, että kyllä kansalle pitää kelvata sama Raamattu, joka on kelvannut menneillekin sukupolville.
Toiset sen sijaan tuumivat, että pidetään kiinni pyhästä fraktuurasta ja vuosisatojen kuluessa hyväksi havaitusta kielestä, mutta muutetaan tekstin sisältöä paremmin nykypäivän kriittisille kuluttajille kelpaavaksi.
Ja sitten on - onneksi - myös niitä seurakuntia, jotka haluavat pitää kiinni sisällöstä, mutta ovat valmiita sekä luopumaan rakkaasta fraktuurasta että siirtymään nykyihmisen ymmärtämään kieleen. Nämä ovat niitä organisaatioita, jotka tuottavat satoa - mikä sata-, mikä kuusikymmentä-, mikä kolmekymmentäkertaisen kasvun.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti