Hae tästä blogista

perjantai 4. helmikuuta 2011

Terminaattorigeeni

Miltä tuntuisi omenapuu, joka kykenee kyllä tuottamaan omenia, mutta ei monistumaan eli tuottamaan uusia omenapuita? Geenitekniikalla tällainenkin luonnonoikku on mahdollinen, sillä geenimuunneltuun organismiin on mahdollista istuttaa ns. terminaattorigeeni. Tämä elementti muuttaa siemenen geneettistä rakennetta niin, että se kasvattaa vain itse tuotteen, mutta ei lainkaan elinkelpoisia siemeniä.

Geenitekniikassa terminaattorigeeni on sangen uusi keksintö, mutta hengellisellä puolella terminaattorigeenit ovat yleisiä ja laajalle levinneitä. Niitä esiintyy sekä yksilö- että yhteisötasolla. Hengellisellä terminaattorigeenillä varustettu yksilö on kykenemätön uusien opetuslasten tekemiseen, ja vastaavasti samalla geenillä varustettu seurakunta ei pysty synnyttämään uusia seurakuntia.

Lisääntymiskyvytön omenapuu on yhtä luonnollinen kuin hengellisesti monistumiskyvyttömät (tai -haluttomat) yksilöt ja yhteisöt. Molempia kuitenkin esiintyy niin runsaasti, että tälle luonnottomalle tilalle on ehditty ajan saatossa jo keksiä teologiset perustelutkin. Terminaattorigeeni on tullut jäädäkseen.

1 kommentti :

Herman kirjoitti...

Mielenkiintoista, selitin nimittäin tänään aamiaisella tuota asiaa 5-vuotiaalle pojalleni joka mietti kasvaako hänen viime kesänä istuttamasta omenansiemenestä puu. Sain sitten itse samantien asiaan hengellisen ulottuvuuden :) Kiitos ja siunausta!