Monille saattaa olla tuttu John Wimberin ja monen muunkin aikoinaan käyttämä termi "voimaevankeliointi". Sen keskeisenä ajatuksena on se näkemys, että meillä on mahdollisuus - tai jopa kutsu - evankelioida tänään samassa Pyhän Hengen voimassa, jossa Jeesus ja alkukristitytkin evankelioivat, ihmeiden ja merkkien seuratessa ja vahvistaessa puhuttua/saarnattua sanaa. Tämä on hyvä ja tervetullut perspektiivi.
Ongelmalliseksi tilanne saattaa kuitenkin muodostua silloin, kun uskova ajattelee, ettei voi evankelioida, ellei ole hiljattain täyttynyt Pyhällä Hengellä tai saanut muuta vastaavaa "voimauttavaa" kokemusta. Näin hyvien uutisten jakamista lykätään hamaan tulevaisuuteen ja huomio keskittyy sellaisen voiman tai kokemuksen etsimiseen, jonka turvin kuvitellaan evankelioinnin sujuvan kuin itsestään.
Jokaisella uskovalla on kuitenkin jo eväät toimia Jeesuksen todistajana, tuntuipa oma olo kuinka voimalliselta tahansa. Kaikki me olemme oman kertomuksemme asiantuntijoita ja voimme kertoa siitä, mitä Jeesus on meidän elämässämme tehnyt. Useimmilla meistä on myös riittävä käsitys siitä, kuinka tuo kertomus nivoutuu osaksi Jumalan suurta kertomusta. Kaikilla Jeesuksen omilla on lisäksi Pyhä Henki, joka auttaa meitä meidän heikkoudessamme. Moni onkin kokenut, kuinka näennäisestä voiman puutteesta huolimatta Jumalan voima on erityisesti läsnä juuri silloin, kun kerromme Jeesuksesta toisille, rukoilemme kadulla tai töissä uskosta osattoman ihmisen puolesta, tai jollain muulla tavalla luotamme Jumalaan ja kuuliaisena astumme ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltämme.
Jos siis voimaevankeliointi kuulostaa liian vaikealta, niin kannattaa kokeilla heikkousevankeliointia. Ehkäpä opit jotain uutta Jumalan voimasta.
